Myyjä, Finlayson H-talo
Haemme innokasta myyjää (10h/vko) keväällä avautuvaan uuteen H-talon Finlayson myymälään. Voisitko sinä olla etsimämme osaaja?
Haemme innokasta myyjää Finlaysonin keväällä avautuvaan H-talon myymälään Kuopioon. Voisitko sinä olla etsimämme osaaja?
Vuonna 1820 perustettu Finlayson on yksi maamme vanhimpia yrityksiä, ja nykyään myös yksi Suomen kiinnostavimmista yrityksistä. Olemme vakuuttuneita siitä, että ainoa oikea tapa kunnioittaa yrityksen historiaa, on toimia yhtä vastuullisesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kuin varhaiset omistajamme. Tavoitteenamme on olla läpinäkyvin tekstiilialan yritys maailmassa. Lupaamme avata toimitusketjumme täysin läpinäkyväksi ja tehdä työtä puuvillan jäljitettävyyden eteen. Pyrimme vähentämään tekstiilijätettä suunnittelemalla kestäviä ja kierrätettäviä tuotteita. Meille yhteiskunnallinen vastuu tarkoittaa, että olemme jotain mieltä. Otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, puolustamme meille tärkeitä asioita ja seisomme kantamme takana.
Myyjän tehtävästä tarkemmin
Myyjänä ensisijainen tehtäväsi on varmistaa omalla toiminnallasi paras mahdollinen asiakaskokemus jokaisessa asiakaskohtaamisessa. Työskentelet myymälässä konseptimme mukaisesti ja työtehtäviisi kuuluu myyntityön ja asiakaspalvelun lisäksi mm. tuotteiden esillepano, tavaroiden vastaanotto, myymälän yleisen siisteyden ylläpito, myymälän avaaminen ja sulkeminen sekä viikkoraportointi.
Olet ystävällinen ja palveluhenkinen persoona, joka saa asiakkaamme palaamaan luoksemme aina uudestaan. Hoidat työt pilke silmäkulmassa ja omaat aurinkoisen olemuksen, joka tarttuu muihin ympärilläsi oleviin ihmisiin. Olet ystävällinen, reilu ja kannustava tiimikaveri, joka ymmärtää hyvän yhteishengen merkityksen ja teet parhaasi sen saavuttamiseksi - joka päivä.
Meille on tärkeää, että haluat aktiivisesti kehittää omia myyntitaitojasi vastaamaan sinulle henkilökohtaisesti asetettuja tavoitteita ja koet myyntinumerot itseäsi motivoivana tekijänä. Arvostamme todellista can do -asennetta, myyntihenkistä työotetta sekä sitä, että uskallat olla aidosti oma itsesi. Uskallat myös kertoa oman mielipiteesi ja auttaa meitä kehittää toimintaamme aina entistä paremmaksi.
Mitä annettavaa meillä on sinulle?
Koska meillä on suuret odotukset, tarjoamme sinulle rennon, mutta kunnianhimoisen, kehittyvän ja vauhdikkaan työympäristön. Tarinoista tuotteittemme ja kuosiemme takana sekä kantaaottavista kampanjoistamme on helppoa innostua aina uudelleen. Pääset mukaan tekemään työtä vastuullisemman maailman puolesta.
Olemme sitoutuneet kohtelemaan ihmisiä tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti sekä huolehtimaan henkilöstömme hyvinvoinnista. Tarjoamme kaikille työntekijöillemme yhdenvertaiset ja kilpailukykyiset työsuhde-edut, joihin kuuluvat mm. hyvät henkilöstöalennukset kaikkiin Mannan brändeihin, lounasetu, työterveyshuolto sisältäen sairaudenhoidon lisäksi myös mielen hyvinvointia tukevat palvelut sekä laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
Innostuitko?
Etsimme uuteen H-talon tiimiimme osa-aikaista 10h/vko myyjää määräaikaiseen työsuhteeseen 31.3.2026 saakka. Työvuorot määräytyvät myymälän aukioloaikojen mukaisesti kaikille viikonpäiville. Palkkaus on kaupan alan TES:in, B-palkkaryhmän mukainen. Työt alkavat huhtikuun 2025 aikana myymälän avauksen aikataulujen mukaan. Lähetäthän hakemuksesi sunnuntaihin 16.2.2025 mennessä. Hakemuksen yhteydessä, pyydämme sinua vastaamaan myös yhteen videokysymykseen.
Mikäli sinulla herää kysymyksiä työtehtävään tai meillä työskentelyyn liittyen, voit olla yhteydessä Heidi Pälliin (Aluepäällikkö). Heidin tavoitat sähköpostitse osoitteesta heidi.palli@mannagroup.fi.
Finlayson kuuluu suomalaiseen tekstiilialan bränditalo Mannaan, johon kuuluvat Finlaysonin lisäksi tuotemerkit Makia, Vallila, Lexington ja Reino & Aino. Tarjoamme mahdollisuuden päästä kehittymään ja kehittämään sekä oppimaan uutta joka päivä. Lisäksi saat työsi tueksi Mannan konserniperheen kattavan kollegaverkoston. Mannan brändien kirjo ja yhteen tuominen onkin voimavara, josta ammennamme laajaa osaamista ja positiivista yhdessä tekemisen fiilistä.
- Brändi
- Finlayson
- Rooli
- Myymälät
- Sijainnit
- Kuopio, H-talo (Finlayson myymälä)
- Työsuhteen tyyppi
- Osa-aikainen
Mannan arvot
Mannan arvot pohjautuvat brändiemme arvoihin, joita on eletty todeksi niin Finlaysonin, Makian kuin Vallilankin arjessa jo Makian kahdestakymmenestä vuodesta Finlaysonin kahteen sataan vuoteen.
Meille se, että kyseenalaistamme totuttua tarkoittaa, että:
- Korjataan asioita kunnes ne toimivat.
- Pärjäämme olemalla erilaisia ja kiinnostavia.
- Seisomme totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolella.
Vain yhdessä tekemällä menestymme. Meille erilaisuus on vahvuus ja yksilöt ovat vastuussa yhteistyön onnistumisesta.
Konstailematon kurinalaisuus voi kuulostaa konstikkaalta, mutta käytännössä se tarkoittaa, että:
- Olemme suoraselkäisiä, muutosherkkiä ja rentoja.
- Kun on aika tehdä, sitten tehdään ja viedään asia loppuun.
- Seurataan ja opitaan.
Manna & Co yrityksenä
Mannan visiona on olla Pohjoismaiden kiinnostavin, kannattavin ja vastuullisin bränditalo. Liiketoimintamme ytimessä ovat kodintekstiileihin, arkimuotiin ja sisustustuotteisiin keskittyvät rakastetut brändit.
Myyjä, Finlayson H-talo
Haemme innokasta myyjää (10h/vko) keväällä avautuvaan uuteen H-talon Finlayson myymälään. Voisitko sinä olla etsimämme osaaja?
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Manna & Co?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.